HOIVAA, TUKEA, VIRKISTYSTÄ

Monipuolisia palveluita ikäihmisille
ja apua elämän eri tilanteisiin jokaiselle,
avoimin mielin, luottamuksella.

Heidi Hoituvista Terve!

Olen lähtöisin Korvasen kylästä, kuulusta vanhasta Sompiosta. Ivalolaistunut olen jo vuosia sitten, mutta osoitteeni on ollut aina Lapissa. Elämääni on kuulunut monenlaista työtä: toimistotöitä yli 10 vuotta, matkailualalla asiakaspalvelua lähes 20 vuotta ja viimeisimpänä lähihoitajan ja hoiva-avustajan työt ovat tulleet tutuksi. Koulutusta: kauppakoulu/ toimistolinja, erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto: hoiva-avustaja, lähihoitaja; vanhustyön osaamisala. Aikaisemmin myös useita liikuntaan liittyviä koulutuksia. Harrastuksista sydäntä lähellä on edelleenkin luontoliikunta, niin lähialueella kuin tuntureilla tai erämetsissä

Töitä nykyisessä ammatissa teen vauvasta vaariin ja työni koen erittäin tärkeäksi ja ihmisläheiseksi. Itse olen luonteeltani sosiaalinen ja avoin, minun kanssani tulee helposti juttuun, mutta olen myös hyvä kuuntelija ja tuki silloin kun siihen on tarve. Elämän tasapainoon tarvitaan niin fyysistä kuin psyykkistä jaksamista. Näihin asioihin vaikuttaa oleellisesti elämän virikkeellisyys, liikunta, ulkoilu, toisen ihmisen läsnäolo, yhdessä tekeminen ja moni muu. Olen koonnut HOITUVI yritykseeni palveluita, joilla haluan erityisesti auttaa ikä-ihmisten jaksamista ja hyvinvointia sekä tarjota palveluita myös kaikille muille niitä tarvitseville.